Skip to main content

Estelle Maskame: Rakastan (DIMILY) (2016)

DIMILY on niin hyvä kurkistus nuorten naisten maailmankuvaan, että kustannustoimittajat luetuttavat sitä mieskirjailijoilla, kun käsikirjoituksessa on epäuskottava naishahmo. Tämän vahvan suosituksen antoi Samuli Antila Ropeconissa.

Kun 16-vuotias Eden Munro päättää viettää kesän isänsä ja tämän uuden vaimon luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tuli oikein lähteneeksi. Edenillä on nyt arjessaan kolme uutta velipuolta, joista vanhin on Tyler Bruce, paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Eden tulee vedetyksi mukaan Tylerin ystäväpiiriin ja kalifornialaiseen teinielämään.

Estelle alkoi kirjoittaa DIMILYä 13-vuotiaana ja oli 17, kun se julkaistiin. Nuoruus näkyy selkeimmin siinä, että minäkertoja Eden ei näe tarvetta ylläpitää konsistenttia myönteistä identiteettiä, vaan perusteltujen ja hyvien tekojen välissä myös sekoilee päihteiden kanssa, menee joukon mukana, katuu, pettää kavereitaan ja valehtelee peittääkseen jälkensä - mutta ei yritä aikuiseen tapaan markkinoida ja selitellä mustaa valkoiseksi.

Kirja läpäissee Bechdelin testin helposti. Tytöt eivät puhu vain pojista, vaan myös bileistä, vaatteista ja meikeistä.

Estelle on taitava kertoja ja pitää vetävän juonen kasassa ilman yhtäkään paranormaalia elementtiä tai halpaa deus ex machinaa, kuten akun loppuminen. Myös ihmissuhdekerronta on yllättävän hyvää ottaen huomioon sen, että salaisuuksien tietämiselle laitetaan liian iso painoarvo. Useimmat naishahmoista on luonteeltaan toistensa klooneja, jotka käyttäytyisivät samalla tavalla jos tietäisivät samat asiat. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on Tylerin päättäväinen ja manipuloiva tyttöystävä Tiffany. Siinä missä Tylerin taustat avataan kirjan kuluessa, arvoitukseksi jää, millaisista koettelemuksista selvitäkseen Tiffany on kehittynyt sellaiseksi kuin hän on.

Millaiset ominaisuudet miehissä sitten kirjan perusteella vetoavat?

  • Parhaita ovat pahat pojat, jotka ovat riittävän vahvoja olemaan noudattamatta sääntöjä, mutta joita nainen oppii ajan kanssa ihmissuhdetaidoilla ohjailemaan sanomalla oikeat sanat oikeaan aikaan.
  • Toiseksi parhaita ovat tiimipelaajat, jotka joukkueurheilu motivoi pysymään tikissä ja joiden tukena muut tiimin jäsenet ovat tarvittaessa valmiita seisomaan.
  • Naiset haluavat suositun miehen, joka voisi valita jonkun toisen, mutta valitsee juuri hänet. Pettäminen ja katuminen hetken mielijohteesta on ok, koska se on merkki suosiosta, mutta toistuva ja häpeilemätön pettäminen laittaa miehen mustalle listalle.
  • Vauras sukutausta ja muiden ihailu ovat plussaa.
  • Huumeiden vetäminen on iso miinus.

Muista kirjablogeista Sivuteillä on analysoinut kirjan naiskuvaa parhaiten.

Comments

Popular posts from this blog

Doris Lessing: The Grass is Singing (1950)

Classics are hard to write about, because everything about them has been said much better by more learned scholars. The Grass is Singing is a truly exceptional book, because the plot is realistic and consistent on so many levels - human relationships, history, societal mechanisms, racism, economy of farming - while staying short, just 300 pages. As a student decades ago used to like discourse analysis, how it decostructs texts to find out how they reify social order, conventions and power structures by handing out roles, expectations and standards in everyday conversations and behaviours. The Grass is Singing is a treasure trove of such intricate negotiations. It starts with omnipresent racism (but certainly does not stop there.) However, the situation is far from stable. On the one hand the colonial masters tell stories and dream about past days when they could mistreat their labour as they pleased. On the other hand exit equals voice. Mistreatment is kept in check by the need for

Emma Kantanen: Nimi, jolla kutsutaan öisin (2019)

Etsin kirjaa ensin muistelmahyllystä, mutta se olikin autofiktiota ja fiktiohyllyssä. Kirja kertoo kirjailijan seikkailuista graafikkona kiinalaisessa pelifirmassa. Avoimeksi jää, mikä osa oli totta ja mikä tarua. Ennen kaikkea se kuvasi kulttuurishokkia ja ajan henkeä Pekingissä. Kirja on helppolukuinen ja vauhdikas runollisten ilmausten kaleidoskooppi, jossa ensivaikutelmat osoittautuvat pettäviksi matkailijan päästessä syvemmälle paikalliseen kulttuuriin. Päähenkilö on Mensan "älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu" -siipeä ylpeänä edustava kunnianhimoinen seikkailija, joka janoaa uusia kokemuksia ja jonka on helpompi sietää epämukavuutta - työstressiä, kulttuurikonflikteja, jopa väkivaltaa - kuin tylsistymistä. Roviolla häntä häiritsi se, että hänen kykyjään ei huomattu, vaikka hän teki kaiken oikein sekä työssä että verkostoitumisessa. Vääntäessään kiinassa 6-päiväistä viikkoa ja pitkiä päiviä hän vähitellen huomaa, että sama kuvio toistuu sielläkin, mutt

Jani Antola & Allan Seppänen: Ohikulkijat

"Järjetön ajatus. Pitkästä aikaa." Sota-alueita kiertänyt kuvareportteri Emil Moltke on asettunut aloilleen Kööpenhaminaan kauan sitten kuvioista kadonneen naisen houkuttelemana, mutta ei sopeudu arkeen. Kriisialueiden jälkeen tuntuu banaalilta kirjoittaa pihagrillejä vertaileva artikkeli kuvineen. Eräänä iltana hän päättää jättää kaikki ja lähteä Abhaasiaan. Matkan nimellinen tarkoitus on löytää kunnioitettu akateemikko Johannes Böhm, joka on perityllä vauraudella vetäytynyt jumalan selän taakse kirjoittamaan suurta synteesiä maailman menosta, mutta varsinainen tarkoitus irtiotto pystyyn kuolleesta arjesta. Alkaa absurdi matka täynnä alkoholia, tyttöjä, seikkailuja ja vastoinkäymisiä. Abhaasia osoittautuu matalan intensiteetin sotatoimialueeksi Venäjän ja Georgian välillä. Infra on pommiteettu ja yksinkertaisetkin asiat ovat vaikeita, hitaita ja vaarallisia. Jostain silti aina löytyy paikalliskontakteja, viinaa ja länsivaurauden houkuttama tyttö kainaloon. "Kaikki